SALITREENIT ON TÄÄLLÄ TAAS! N. 1kk tauon jälkeen tein tänään jalkoja (koska käsitreeni on tänviikon vielä pannassa) ja voi luoja kun tuntui hyvältä :). En tehnyt minulle suunniteltua treeniä vaan sitäkin joutui muuttamaan niin, että yhdessäkään liikkeessä ei kädessä ole painoja tai tankoa. Tein sitten prässiä, reiden ojennusta+koukistusta sekä takapotkua taljassa ja loppuun vielä askelkyykkyä omalla painolla kumpaankin suuntaan. Hyvän treenin sain silti vedettyä alle. Vaikka painot ei mitään hurjia ollutkaan, niin henkisesti iso juttu oli että pääsi taas tekemään jotain sielä.

Tässä kun oli pidempi tauko ja oma pinna pikkasen kireellä, niin sai kommenttia " et sä nyt siihen salittomuuteen kuole" " ei se voi olla noin tärkeetä". 

Joo ei siihen varmaan kukaan ole koskaan kuollut, ettei salille pääse. Mutta se vaikuttaa ehdottomasti siihen arkeen. Salitreenit kuuluu mun arkeen, ne on osa sitä viikottaista rutiinia. Nyt kun sitten se blokattiin pois, niin rutiinit muuttu ja itselle rutiinien muutos on aina yhtä kaaosta :D. Jotenkin se elämä vaan soljuu paljon kivuttomammin kun rutiinit on samoja, päivästä ja viikosta toiseen.

Henkisellä tasolla tää 3vkoa on ollu myös jotenkin uskomattoman tahmeeta. Koko aika pää suoltanut ajatuksia, että ei tästä tuu yhtään mitään. Viime viikolla vein ajatukset sitten sinne ihan alkuun ja mietin että miksi mä haluan tehdä tätä edelleen, mitä minä saan tästä. Sitten kun näki ne ajatukset mitä paperille kirjotti, niin tuntui että eihän tässä mitään ongelmia oikeastaan ole. Mitään ei olla tän 1kk aikana menetetty. 

Se ihanne tilannehan olisi, että ympärivuoden olisi terve ja mikään kropan osa ei hajoais jossain vaiheessa mutta olen kyllä itse ainakin sen hyväksynyt että oman kropan kohdalla se ei ole mahdollista. Toki omalla toiminnalla pystyn vaikuttamaan, että en ole joka viikko saikulla. Uskon kyllä vahvasti, että kunhan noi olkapäätkin tuosta vahvistuu niin ne kestävät kuormitusta paremmin. 

Nää loukkaantumiset on mulle henkisen kasvun aikaa. Aina kun tulee joku liikuntakielto niin aluksi tuntuu että maailma romahtaa niskaan, mutta sitten kun sitä lähtee oikeesti ajattelemaan vähän syvemmin ja miettimään niin huomaa että ehkä niitä itkupotkuraivareita ei tarviikkaan :).

Tällä viikolla tulee muuten 2v täyteen tätä projektia, tuntuu ihan käsittämättömän lyhyeltä ajalta! Silloin kun aloitin niin tarkoitus oli saada se 20kg veke, mitään jatkosuunnitelmia ei ollu että mitäs sitten sen jälkeen. En osannut aavistaa, että jokin juttu tuntuisi näin omalta. 

Jotenkin se oli sitä arkea, että n. 2-3kk jälkeen täytyi ostaa uudet housut kun edelliset ei menny kiinni. No nyt mulla on ollut samankokoiset farkut n. vuoden ajan. Enkä mä enää ole pitkään aikaan ajatellut ruuasta "hällä väliä" tyyliin. En koe että minusta olisi tullut mikään ruoka kiihkoilija, mutta itselle on tärkeää että kroppa saa siitä kaiken tarpeellisen. Ei sillä, välillä on ihan kiva heittää vapaalle ja syödä mitä haluaa. Mutta arki on ja pysyy, edelleen joka päivä punnitsen ruuat ja kyllä se on sitä kana/parsakaali linjaa, se sopii mulle :).

En koe tarvitsevani enää mitään ranskalais/hamppari linjaa, olen mieluusti täällä omassa kuplassa. Ei se mun sosiaalisia suhteita ole haitannut pätkän vertaa. Ihan samanlailla käyn kahvilla kavereiden kanssa, fanimatkoilla, hallilla, virkistyspäivissä työkavereiden kanssa, pikkujouluissa. Että ei tää todellakaan ole ollu sitä, että olen täällä neljän seinän sisällä piilossa houkutuksilta :D. Toki niitä houkutuksia nyt on jos ei päivittäin niin ainakin viikottain. Mutta tuoko se pulla mulle yhtään sen parempaa fiilistä kuin mulla jo on? Ei.

Olen myöskin oppinut olemaan itselleni armollisempi. En esimerkiksi lähde aamulenkille 03.00 jälkeen, jos ilta on venähtäny liian pitkäksi tai jos jostain syystä nukahtaminen on illalla hankalaa. 

Toki tällä hetkellä kroppa ei nyt ihan täysin iskukykyinen ole, mutta olen terveempi kuin vuosiin. Jaksan paremmin, olen oppinut itsestäni tämän 2 vuoden aikana enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana. Ensikuun jälkeen olen ensimmäistä kertaa vähään aikaan tilanteessa jossa mulla ei ole minkäänlaisia tavoitteita. Silloin ollaan vaan ja möllötetään tätä samaa arkea, nautitaan :). Tosin mistä sitä tietää mitä kivaa tässä vielä keksii itselle. 

2 vuotta sitten en todellakaan unelmoinut mistään lihaksikkaasta kropasta, mutta tiedättekö että tällä hetkellä mä olen aika helvetin ylpeä omasta kropasta. Rakastan kun tunnen työni tuloksia eripuolilla kehoa lihaksen muodossa ja varsinkin reidet on niin mun ylpeyden aihe <3.