Noniin. Nyt olis sitten 2vkoa takana ja vaaka näytti lauantaina -900g. Olen kyllä tyytyväinen tulokseen. Aluksi tosin mietin kuumeisesti että onkohan tuo nyt sitten riittävä määrä, mutta tulin sitten siihen että jos mä olen tuohon tyytyväinen niin saa luvan muutkin olla :D. Kun 0,5kg olis se viikko tavoite, niin aika lähellä mennään.

Tähän mun 14vkon rupeamaan on tullu mukaan sitten 2vkon välein pidettävät hiilaritankkaukset, varmaankin edistämään sitä aineenvaihduntaa ja sitä ettei elimistö mene säästöliekille. Eli lepopäivänä syödään 6 hiilaripainotteista ateriaa. Ei mässäillä millään herkuilla vaan syödään terveellisiä juttuja esim. pastaa/perunaa, hedelmiä, puuroa, lisää hedelmiä. Oli mulla illalla lupa syödä 50g irtokarkkia, mutta enemmän olin kyllä innoissani välipalasta. Söin nimittäin hedelmäsalaattia ja rusinoita, siis RUSINOITA! Vähänkö maistu hyvälle 2v tauon jälkeen :).

Tänään palattiin sitten siihen mun normaaliin ruokavalioon. Tässäkin asiassa ollaan menty hirmuisesti eteenpäin, sillä enää mulla ei tule sellaisia "kasvukipuja" siirtyä tähän mun normaaliin ruokaan. Voi sanoa että siihen palataan melkoisen kivuttomasti nykyään :). Tämä viikko on puoliksi lepoviikko joten salipäivityksiä ei ole tulossa.

 

Voitteko kuvitella että vaikka kovasti ollaan tuon pään ja mielen kanssa tehty töitä, niin se omakuva on kyllä hukassa edelleen. Oikeastaan aloin tätäkin asiaa miettiä vasta Tampere reissun jälkeen. Lomaillessa mulla oli torstaina Killen kanssa olkapäätreeni ja siinä treenin aikana havahduin siihen kuinka pieni olin :D! Ajattelin että se joko johtuu mun harhakuvitelmista tai wolfin peileistä joten annoin asian olla, kunnes sitten ihan sama toistui Bettinan treenissä viime viikon keskiviikkona. 

Eikä se nyt siitä ole kiinni, ettenkö haluais nähdä itseäni nykyisen kokoisena. Totta helvetissä haluan! Mutta se on niin ihmeellistä miten se pää on jämähtäny jonnekkin matkanvarrelle. Onhan se vähän huvittavaa säpsähtää omaa peilikuvaansa aika ajoin. Mutta kyllä se pää sieltä vielä mukaan saadaan :).

Tuolla naamakirjassa jo hehkutinkin, että pääsen syyskuun lopussa studiokuvauksiin :). En ole siis menossa minnekkään lehtijuttuun ( en ihan niin rohkea ole :D ) vaan se on lahja itselle. Tunnen että olen kyllä sellaisen kokemuksen ansainnut tän taipaleen jälkeen :). Tarkoitus olisi siis saada sellaisia innostavia muutoskuvia mistä muutkin saisi sitä iloa ja tarvittavaa motivaatiota :).

Tuo ylläoleva teksti on se mikä ihmisten pitäisi muistaa. Itselle ainakin se suurin käänteen tekijä oli, että annoin itselleni anteeksi, että olin päästänyt itseni siihen tilaan. Niin monta vuotta olin vain haukkunut ja vähätellyt itseäni. Toinen minkä muutos tarvii on että sinä luotat itseesi. Luotat että pystyt siihen muutokseen, tuli vastaan mitä tahansa.

Itsellä on ollu käytössä semmoinen "5 porrasta" järjestelmä, joka on ollut ihan alusta asti. Tiesin että ei tämä mikään helppo keikka tule olemaan, joten tarvitsin itseltä 5 kannustavaa lausetta joita voisin sitten käydä lukemassa kun siihen tarvetta on. Palaan tähän juttuun ensiviikolla enemmän :).

Kyllä se usko on itselläkin ollu välillä todella koetuksella, mutta vaikeimpina aikoina on sitten toitotettu itselle entistä kovempaa että " sä pystyt tähän" "et luovuta". Eikä tosiaankaan olla. Tuntuu ihan hullulta ajatella että vuosikausia olen taistellut painoni kanssa ja nyt olen 4,2kg päässä että olen pudottanut puolet omasta painosta. Että kyllä mikä vaan on mahdollista :).

 

Puhuttiin muuten yhden työkaverin kanssa lauantaina siitä, että ei ylipainoiset ihmiset nälkäänsä todellakaan syö. Mä en oikeastaan tuntenut nälkää kuin aamupäivisin, koska söin töissä niin vähän. Saatoin olla jopa sen 5-6h syömättä ja kun kotiin pääsin niin nälkä oli aivan helvetillinen. Ei silloin kaupassa tule mietittyä että jotain terveellistä, vaan nyt jotain todella nopeeta evästä. Ja ne annoskoot oli aivan jäätävän kokoisia. Nyt kun mietin niin entisellä yhden päivän annoskoolla olisin nykyisellä syöny sen 2 päivää vähintään. Ja nimenomaan tarkoitan kotona syötäviä ruokia. Sitä häpes jotenkin niin omaa kokoansa että muiden ihmisten edessä ei kunnolla kehdannut syödä, joka tietenkin kostautu sitten kun kotiin palattiin nälkäisenä kuin leijona.

Toinen harhakuvitelma mitä ihmiset suoltaa on, että kun lähdetään tekemään elämäntapa muutosta niin se olisi pelkkää rahkan tai porkkanan syömistä. Samaan aikaan toistetaan lausetta " sitten mä en saa enää koskaan syödä" jolloinka sen muutoksen aloittamisesta tulee vaan entistä vaikeempaa.

Kun kyse ei ole siitä että jotain ruokaa ei saisi enää koskaan syödä. Itse lähtisin ajatuksesta että kaikki on sallittu, mutta kohtuudella. Onhan se eriasia syödä se kismet patukka joka lauantai, kuin joka ilta.

Samoin sen liikunnan aloitus. Aloita vaikka kävelyllä.  Yksi asia mikä toistuu aina kun juttelen isokokoisten ihmisten kanssa on tämä salille/uimahalliin meno, kun ei kehtaa mennä sinne. Pystyn itse samaistumaan siihen fiilikseen täysin. En ole varmaan koskaan aikasemmin kertonut, mutta peruin alkuun varmaan 3 saliesittely tuntia. En vaan kehdannut oman koon takia mennä sinne. Mutta jostain se on aloitettava, minäkään tuskin olin ensimmäinen ylipainoinen joka salille on mennyt. Sitä pitää vaan ajatella että meilläkin on tasan sama oikeus mennä sinne salille kuin muillakin. 

Turha nöyristely tai " anteeksi että olen olemassa" asenne pois. Itselle toimi oivana motivaattorina että ylipäänsä ensimmäiset 2kk kävin sielä salilla, oli että mun täytyy itse tehdä se muutos. Jos mä en tee jotain itseni eteen niin mä en myöskään muutu yhtään mihinkään. Ensimmäisenä kuukautena en kehdannut katsoa yhtäkään salitreenaajaa silmiin, touhusin vaan sitä omaa juttua. Muistan niin hyvin sen tunteen kun sitten uskalsin oikeesti nostaa sen katseen sieltä lattialta ja ensimmäisenä mitä sain oli hymy toiselta treenaajalta. Silloin oikeesti tuli fiilis että kyllä mä tänne kuulun. Se on se kynnys mikä pitää ensimmäisenä ylittää ja se on korkea, mutta toisaalta sä astut sen kynnyksen yli vain kerran :).