Ei tää nyt mene yhtään niin kuin olen suunnitellut. Flunssasta selvitty mutta vanhat vammat alkoivat sen verran jo vaivaamaan että salikieltoa napsahti. Ylipainosta johtuva polvivamma iski jostain nurkan takaa. Nyt syy ei tosin voi johtua ylipainosta vaan oma veikkaus on että se on rasittunut tai vääntynyt jossain tilanteessa, jolloinka se nyt sitten kipuilee.

Ennen varmasti olisi ollut lottovoitto, jos ei olisi tarvinnut 2vkoon paljoa liikkua mutta nytten se tuntuu jotenkin niin ylitsepääsemättömältä. Ja nämä tunteen heittelyt on kyllä jotain mielenvikaista. Hetkessä saattaa mennä siitä " älä nyt murehdi" fiiliksestä siihen " ei tästä tule hevonpaskaa" fiilikseen. Tosin on ollut kyllä hetkiä kun fiilikset on menny just toistepäinkin :D.

Mun isoin ongelma on ehdottomasti että olen ehkä liian natsi itselleni. Onhan se välillä ihan tarpeen pitää jöötä itselleen, mutta itsellä kun se on jokapäiväistä. Tuntuu välillä kun mä itse sortaisin itseni sinne maanrakoon, vaikka sille ei ole mitään syytä.

Jotenkin tuo pääkin menee ihan sekaisin kun ei ole sitä normaalia arkea. Se on niin käsittämätöntä miten tuo pää luulee, että ne kilot tulis takasin kun ei tee mitään. Hölmönä olen kyllä mennyt mielen mukana ja tällä viikolla on ollut hetkiä että ajatus on saanut mut ahdistumaan. Onneksi on ihmisiä joiden kanssa näistäkin asioista voi puhua. Ja toki tiedän että ei ne tule takasin sormia napsauttamalla (luojan kiitos), mutta sama lause on kiva kuulla jonkun toisenkin suusta :D.


Vkloppuna oli sitten syksyn ensimmäiset fitness kisat Jykessä ja fitfarmin porukka pärjäs kyllä loistavasti, samoin kun meikän luotto pt:t :). Niitä lavakuvia kun katsoi, niin tuli mieleen että kyllä siinä täytyy olla kova palo että tuohon haluaa ryhtyä. Eikä se kisajuttu ole kaikkia varten, niin kuin esimerkiksi itseäni. Mä en vaan saa minkäänlaista fiilistä aikaiseksi kun mietin kisaamista. Mä tykkään kyllä syödä näin ja treenata kovaa, mutta siihen se sitten jääkin ja olen tyytyväinen päätökseeni :).  Tuntuu jotenkin hölmöltä, että vaikka valmennus on kesken niin olen saavuttanut jo sen mitä olen oikeastaan koko ikäni etsinyt ja mikä oli se mun päämäärä. 

Sen mielenrauhan, tyytyväisyyden omaan kroppaan, onnellisuuden, terveyden. Lista on aikalailla loputon ja joitain tuntemuksia en osaa edes järkeillen kirjoittaa :D. Tuntuu hyvältä kun marraskuun jälkeen en aseta vähään aikaan yhtäkään uutta tavoitetta. Ainut "tavoite" minkä haluan säilyttää on se liikkumisen ilo minkä olen löytänyt. Enkä halua kadottaa sitä, kyllä siitä liikunnasta voi nauttia ilman tavoitetta. 

Koittakaahan pysyä terveenä. Itse tyydyn nytten kuminauha jumppaan ja kävelyyn :).