" Mä tuun kuitenkin inhoamaan sitä" oli mun ensimmäiset ajatukset salitreenaamisesta. Ja niin kuin arvata saattaa, niin tuon ajatusmaailman kanssa ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita. Läskinä ihmisenä sitä mietti, että olisi varmaan helpompakin tapa laihduttaa. Se treeni oli semmoista puolivillaista suorittamista, tein treenit koska oli pakko.

Havahduin sitten tuohon mun sali "inhoon" ja tiesin, että jos haluan sen salitreenin pysyvän niin ajattelutavan ja asenteen on muututtava. " Salitreeni on mun ja kropan kahdenkeskistä aikaa. Tunnin ajan sä teet kaiken vain kroppas eteen". Tuon lausahduksen jälkeen sinne salille ei ollukkaan enää niin vaikea mennä ja siihen treeniinkin tuli ihan erinlainen asenne päälle.

 

Jossain vaiheessa havahduin että mä oikein odotin että pääsen taas salille. Sitten alkoi Superdieetti tv-ohjelma. Ja niinkuin monella muullakin, niin mieleen jäi erityisesti Tero. Kun siinä ohjelmassa näytettiin vilahduksia niistä treeneistä niin mietin että miten kukaan selväjärkinen voi oikeesti tykätä tuommoisesta rääkistä. Ja mua suututti kun jo väsynyttä ihmistä puskettiin vaan tekemään lisää, "eikö se nää että se on poikki" oli ajatukseni :D.

Mun ensimmäiset pt-treenit oli mun valkun Jarin kanssa. Jotenkin olin odottanu, että noi pt:t karjuu niin että koko sali raikaa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta treeneistä selvisin ja nautin niistä. Seuraavat treenit oli sitten mun ykkösnaisen Bettinan kanssa. Muistini mukaan tehtiin hauiksia ja se oli ihan kamalaa se kipu mitä tunsin. Mietin että kuuluukohan se mennä näin ja onkohan tää kipu edes normaalia. Bettinasta on nykyään tullu mun toinen luotto pt, sen kanssa on helppo treenata vaikka niissä treeneissä ei kyllä helpolla pääsekkään.

Tampereella treenasin ekana Killen kanssa. Treenit oli kyllä jotain mihin en todellakaan ollut tottunu ja mietin ja päätin että en mene enää ikinä treenaamaan kyseisen tyypin kanssa. Niin se mieli sitten kuitenkin muuttui ja vuoden lopussa päätin kokeilla Killen kanssa jalkatreeniä. Treeni oli ihan hullu, mutta rakastin sitä treeniä ja nykyään pyrin käymään tuolla Tampereella treenauttamassa jalkoja joka kuukausi. Ja niin Kille on toinen mun luotto pt nykyään. Se minkä olen huomannut niin kyseisen tyypin treenit ottaa niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Sen takia mä varmaan olenkin kuin nukkuneen rukous treenin jälkeen :D.

Tero nyt on Tero. Se on juuri sellainen persoona niin kuin telkkarissakin :D.

 

Se mitä huomasin oli miten vaikeaa aluksi oli saada se luottamus siihen pt:en. Ja se luottamus on treeneissä se oleellinen juttu, sä et pysty antamaan sitä 100% jos et pysty luottamaan siihen että se pt on sun tukena niissä vikoissa toistoissa. Ja tuo luottamuksen puute näkyi kyllä joissakin määrin aluksi noissa treeneissä. Sitten kun sai enemmän treenejä alle niin se luottamuskin alkoi tulla ja pystyi itse keskittymään vain siihen treenaamiseen.

Jostain syystä rakastan tehdä isoja lihasryhmiä. Jalkatreenit on ihan mun ykkös suosikki. Hacki on edelleen se kauhujen laite. Mun pää meinaa aina falskaa siinä ja sit mä alan kusettamaan siirtelemällä jalkoja tai suoristan ne helvetin jalat :D. Uudeksi suosikiksi kyykyjen ja askelkävelyn jälkeen on tullu reiden ojennus ja se on Killen vika. Tehdään sitä joka kerta kun treenataan Tampereella ja se polte minkä se saa noihin etureisiin on kyllä mielettömän sairas.

Moni on kehunu mun asennetta salilla, mutta sellainen mä vaan olen. Kun treenataan pt:n kanssa niin mun ei tarvii miettiä mitään muuta kun niitä toistoja. Lopetan vasta sitten kun sanotaan että sarja on siinä. En mä halua maksaa pt-treenistä 45€ jos mä menen sinne vain valittamaan tai lopetan heti kun sattuu. Mä haluan puskea itseni parhaaseen suoritukseen joka kerta kun olen salilla, koska nykyään mä kykenen tekemään mitä vaan. Paino ei ole enää este eikä edes hidaste!

Ensviikolla on sitten mun tutuksi tullut Tampere viikko. Tero ja Kille pääsee höykyttämään mua ja viikon päätteeksi pyrin kirjoittamaan jotain järkevää tuosta viikosta. Ja saatte vihdoista viimein niitä mun vatsakuvia :).